Pimeän pelko

Oli pakko tehdä tämmöinen postaus mun pahimmasta pelosta, nimittäin pimeän pelosta.


Onko mikään niin riipivää kun se, että oot pimeässä yksin ulkona, kuulet kun lehdet vaan puissa rapisee ja sitten ykskaks kuulet niinkuin joku kävelisi tuossa pihan soratiellä. Aivan selviä askeleita, mutta mitään et nää kun on niin pimeää. Tulee ahdistava olo ja herää kysymyksiä: olenko täällä yksin? Onko tuolla joku? Vai onko tämä peräti vain mielikuvitukseni tuotetta? Mitä jos tuolla on joku joka vain katsoo minua sanomatta sanaakaan? Kuka se on? Mitä se täällä tekee? Miksi se on tuolla?

Pimeä on monelle ihmiselle sellainen asia, että se saa mielikuvituksen jylläämään ja kaikki pahat ajatukset liikkeelle. Ainakin minulla! Ja tiedän itseasiassa muitakin, jotka kammoksuu pimeää eivätkä yksin esim. nuku öisin pimeässä huoneessa lainkaan. Esim. jos menet iltamyöhällä autioon taloon, se on pelottavaa ja kuulet ties mitä ääniä jotka riipii sielua ja saa ahdistuneen mielentilan. Mene samaan paikkaan päivällä niin ei se olekkaan niin paha juttu.

Juuri hetki sitten kun olin pihalla ja istuin pihatuolissa tupakalla, kuulin kuinka lehdet rapisi puissa. No ok, sen äänen minä kyllä tunnistan vaikka se pimeässä kuulostaakin erittäin ahdistavalta ja pelottavalta. Mutta sitten... Sitten kuulin niinkuin joku olisi kävellyt tuossa meidän pihatiellä. Tiedän miltä kuulostaa kun sora rapisee kengänpohjissa kun kävelet ja se ääni kuulosti juuri siltä. Mitään en kyllä nähnyt, mutta kuulin. Tuli muuten kiire sisälle ja ulko-ovi lukkoon.


Minut on erään jos toisenkin kerran iltapimiällä säikyttänyt kissat tuossa pihassa. En tiiä kenen katteja ovat mutta niitä on toisinaan ihan riesaksi asti pyörimässä tässä ulkona. On ne muutaman kerran aiheuttanu ylimääräisiä sydämentykytyksiä kun yhtäkkiä jostaki nurkan takaa vaan juoksevat jalkoihin tai vilahtaa ohi tai sitten näät vaan kiiluvat silmät jossakin puskan juuressa. HRRRRR!!!

Toisinaan on ihanaa asua rauhallisella seudulla muutama kilometri keskustasta tämmöisen peltoaukion vieressä, mutta toisaalta sitten tämä hiljaisuus ja rauhallisuus saa varsinkin pimeällä mielenterveyden koetukselle. Sitä miettii välillä, että onkohan tullu katottua liikaa kauhuleffoja tai jotakin siihen suuntaan, mutta en voisi olla katsomatta niitäkään. Se on ihan kivaa välillä pelotella omaa itseään ja saada sen tietyn fiiliksen siitä jos kuulet jotakin omituista ja pelkäät sitä. (oonkohan mää sairas mieleltäni??) mutta toisaalta se on erittäin inhottavaakin samalla. Sen tunteen haluaa kokea mutta sitten taas ei. Voisin ihan hyvin mennä johonkin autiotaloon tutkimaan paikkoja mutta toisaalta samalla kyseinen ajatus kuulostaa niin karmivalta että voisin jättää väliin, mutta tiedän että se harmittaisi jälkikäteen.

Pimeän pelon lisäksi pelkään hämähäkkejä yli kaiken. Siitä lähtien mun hämispelko alkoi kun asuttiin vielä edellisessä asunnossa Yppärissä ja olin silloinkin iltasella tupakalla terassilla. Menin takasi sisälle ja istuin iltapalaa syömään keittiöön niin ihmettelin että miksi mun niskaa kutittaa. Pyyhkäisin kädellä sitä niskaa ja kurkkasin vasempaan olkapäähän niin voi taivas varjele!!!! Niin että mikäkö se oli?? TUOMMONEN:  Mun nyrkin kokonen lukki!!!! Siinä taisi naapurikin kuulla, että mikä mun olkapäällä oli. Sen jälkeen se elukka tiesi olleensa mun olkapäällä kun siltä lähti henki! :DD
Sen jälkeen oon pelänny hämähäkkejä yli kaiken ja se ei helpottanu tuota mun pimeän pelkoakaan ollenkaan. Monesti sen jälkeen oon miettiny, että mikähän öllimöllinen mun olkapäällä seuraavaksi on kun tuun pimeestä takasi sisälle. HYI YÖK! Yks aamu heräsinki kotona silleen että kun silmäni aukasin niin silmien eessä roikku hämis seitin varassa katosta. Se oli ehkä elämäni karmivin aamuherätys.

Mutta joo en halua etes ajatella nuita juttuja enää kun pitäis vielä nukkuakkin. Huomenna taas lisää postauksia! Hyvää yötä lukijat <3

- Milla -